keskiviikko 28. elokuuta 2013

Fashionistaselina @ instagram.

Heipparallaa! Yleisön pyynnöstä liityin Instagrammiin ja minua voi seurailla siellä nimellä fashionistaselina. Esittelen siellä uusimmat löydökseni, päivän asut yms. mielenkiintoisia juttuja. Minulle täytyy lähettää pyyntö jotta pääsee seuraamaan, joten pistäkää vaan rohkeasti pyyntöjä tulemaan! ;)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Filmikylän Friidu.

Heipparallaa! Pikkuveljeni oli viettämässä viikonloppua luonani ja mietittiin mitä mukavaa ja jännää keksittäisiin tälle päivälle. Olimme jo joskus aiemmin miettineet vierailua filmikylään, ja minkähänlainen kyseinen paikka mahtaa olla. Ei se auttanut kuin lähteä tsekkaamaan. Kyseisessä elokuva-tarkoitukseen rakennetussa kylässä on filmattu elokuvia ja tv-sarjoja. Emme voineet perille päästyämme todeta mitään muuta kuin että aivan ihana ja spesiaali paikka!






Rakennukset olivat aivan ihailtavan upeita ja todellakin huokuivat entisajan tunnelmaa. Mikä mukavaa, niihin pääsi sisälle fiilistelemään. Samalla oli myös näpprää napata kuvat päivän asusta.


Filmikylän Friidulla oli päällään hyvin simppeli kokonaisuus. Musta-valkoisuus on aina varma valinta, ja tällä kertaa valitsin asua piristämään vagabondin korallinpunaiset kiilakorot, jotka myös matchaavat Burberry-laukun punaisiin yksityskohtiin.

Mukavaa viikon alkua, toivottavasti inspiroiduitte!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Picnik Look.

Kesä tuli onneksi takaisin, ja ollaan saatu taas nauttia muutamasta kauniista päivästä. Sunnuntain vietin picnikillä ystäväni kanssa ja siinä lomassa napsimme myös muutamat otokset päivänasusta.


Päälleni valikoin uusimman lempparipaitani. Kyseinen kietaistava ihanuus löytyi Ruotsista Sistersin alesta, ja on Replayn mallistoa. Korkkasin myös uudet ihanat Tommy Hilfigerin sandaletit, ovat aivan ihanteelliset kipsutella kiilapohjien ansiosta. Toivotaan että kesä jatkuu vielä kauan ja voi pukeutua useat kerrat kevyesti.

 

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Saturday Night.

Hej! Kotiuduin Ruotsin reissultani viikko takaperin. Kaksi viikkoa vierähti aivan liian nopeasti, ja olisin halunnut olla pidempäänkin lomailemassa. Nyt taas olen palannut arkeen ja painanut hulluna duunia. Kirjoittelen matkakuulumisia heti kun kiireiltäni ehdin. 

Tässä kuva lauantai-illan asustani kun lähdin ulos tyttöjen kanssa. Päälläni Ruotsista Bik Bokin alesta ostamani aivan ihana pitsitunika, sekä jalassani niin ikään Ruotsista ostamani Vagabondin kiilakorot. Voi että oon rakastunut noihin kenkiin! 


perjantai 31. toukokuuta 2013

En ollut ikinä kuullut tai edes osannut uneksia että Tukholmassa olisi outletkylä, kunnes eräs asiakkaani vinkkasi mulle kyseisestä paikasta! Sekoan varmasti kunhan pääsen tuonne :D huhhuh ♥ 
Tommy Hilfiger, Lexington, Filippa K. , Vagabond... kaikki hurjin outlet-hinnoin!!! Enää reilut pari viikkoa niin olen Ruotsin maalla.
 http://qualityoutlet.com/

maanantai 20. toukokuuta 2013

Iphone photos.

Puhelin kulkee aina matkassa mukana, joten yleensä sopivan hetken tullen se on iPhone jolla fotoja nappaan. Tässä annos snapshotteja parin viikon ajalta!


Elämän pohdintoja keittiössä


Pannukakkua a´la Pannukakkutalo @ Oulu. Valkosuklaa hippuset olivat piste iin päälle!


Minipossun poikanen oli sulostuttamassa, kun kävimme äitienpäivä lounaalla läheisessä maatilamatkailussa.


My new baby <3 Olin lähes vannoutunut etten tule koskaan hankkimaan kliseistä Hamiltonia, ja lopulta kuitenkin jouduin ostamaan sen! Monta kuukautta olin metsästänyt kesäksi vitivalkoista laukkua, ja käynyt kaikki merkit ja mallit läpi löytämättä mieleistä yksilöä. Mutta on se vaan kieltämättä ihana <3


Viikonloppuna juhlistimme ystäväni synttäreitä. Illan aloitimme syömällä Amarillossa. Jälkkäriksi oli pakko tilata ihana chocolotion-drinkki!


Bileasuksi valikoitui klassistalinjaa raikkain värein maustettuna.
PeplumBlazer, korkkarit ja paita~H&M
Housut~BikBok
Laukku~Guess


Meillä on pienestä pitäen ollut tapana pikkuveljen kanssa loihtia hienoja jätskiannoksia kesäisin, ja herkutella sitten parvekkeella. Menin tänä iltana pikkuveljeni luo kylään valkosuklaa-vadelma jäätelöpaketin kera, josta sitten pyörittelimme palloja. Annosten päälle pilkoimme Lion-suklaapatukan palasia. Njam.

Piipahdin tänään myös Sokoksella, ja kosmetiikkaosastolta tarttui vaikka mitä uutta jännää mukaani. Lähipäivinä siis luvassa kosmetiikka-postausta, kunhan ehdin testiä ostamani tuotteet. Iloista ja aurinkoista alkuviikkoa!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Spa & pancakes.

Pienet irtiotot arjesta tekevät niin hyvää! Helatorstaina matkasimme ystäväni kanssa Ouluun, jossa olimme käyneet joskus lähinnä vain ohimennen. Olimme kyselleet muutamilta tuttavilta vinkkejä mitä kaikkea Oulussa kannattaisi tehdä. Innolla odotimme tulevaa paria päivää aivan uudessa kaupungissa.

Ensimmäisen yön olimme varanneet kylpylähotelli Edenistä, joka sijaitsi muutaman kilometrin päässä Oulun keskustasta upealla paikalla meren rannalla. Kylpylä oli hyvin tavallinen, kuitenkin suurta plussaa uima-altaiden lämpimistä vesistä sekä yleisestä siisteydestä. Meille jäi kaikin puolin mukava fiilis paikan rauhallisesta tunnelmasta sekä todella hyvästä aamiaisesta.



Perjantaina aamiaisen jälkeen ajoimme Kempeleeseen shoppailemaan Pohjois-Suomen suurimpaan ostoskeskukseen, Zeppeliniin. Paikka oli suuri, ja siellä oli kaikki perusliikkeet laidasta laitaan. En ostanut oikeastaan mitään, vain äitienpäivälahjan Pentikistä ja alusvaatteita Cubuksesta. Zeppelin oli aika kolkon oloinen paikka, ja mielestäni viihtyvyyteen ja yleisilmeeseen voisi panostaa enemmän.




Shoppailujen jälkeen suuntasimme tietokeskus Tietomaahan joka sijaitsi aivan keskustan liepeillä. Eräs asiakkaani oli suositellut paikkaa minulle. Tietomaa oli mielenkiintoinen paikka, ja siellä oli monipuolisesti erilaisia näyttelyjä eri aiheista sekä simulaattoreita ja multimediaa. Näin aikuiselle ihmiselle ei niin innostava paikka, enemminkin lapsiperheitä ja koululaisten luokkaretkiä ajatellen sopivampi. Tietomaassa oli myös korkea torni josta näki hienosti Oulun maisemia.





Tietomaasta ajelimme keskustaan, ja kurvasimme auton Anttilan parkkihalliin.Toisen yömme olimme varanneet Sokoshotelli Arinasta aivan ydinkeskustasta. Veimme matkatavarat huoneeseemme ja lähdimme tsekkaamaan keskustaa. Ihan ensin suunnistimme satamaan jossa oli suuresti kehuttu pannukakkutalo. Paikka oli kuin taivas, siellä paistetaan pannukakkuja erilaisilla täytteillä. Me otimme valkosuklaa-mansikka pannarit. Voi että oli hyvää, ja kyllä herkkukiintiö täyttyi pitkäksi aikaa.

Sieltä suuntasimme kohti keskustan kauppoja. Matkalla bongasin kenkäkaupan jossa oli kaikki -50 %. Kenkämeklari-niminen putiikki osoittautui unelmien kaupaksi, jossa oli todella hyvät valikoimat laadukkaanoloisia kenkiä. Yhdet Bikermalliset saappaat lähti matkaani. Siitä suuntasimme vielä Stockmannille, josta löytyi vaikka merkkituotteita -60% alella. Tykkäsin Oulun stockasta paljon enemmän kuin Helsingin, tuo oli sopivan kokoinen ja oli paljon rauhallisempaa tehdä ostoksia. Koko Oulussa oloaikamme satoi vettä taukoamatta, ja alkoi jo pahemman kerran kyrsiä kun koko ajan oli limainen olo ja tukka kuin lehmän nuolema. Shoppailun päätteeksi menimme lepäämään hotelliin, ja oli viel tarkoitus lähteä tsekkaamaan paikallinen yöelämä ja eräs rokkibaari. Väsymys ja laiskuus kuitenkin iski ja rupesimme nukkumaan, sillä aamulla täytyisi lähteä takaisin kotia kohti.

Oulusta jäi kaikin puolin positiivinen fiilis, ja kaupunki vaikutti vanhoine rakennuksineen ihanalta ja viihtyisältä. Ihmiset olivat sosiaalisia ja mukavia. Tänne palaamme toistekkin!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Nice Things.

Hej! kiirettä taas pidellyt ja en oo ehtinyt postailemaan taas hetkeen, mutta nyt luvassa pientä raporttia lähipäiviltä. Viikko sitten sunnuntaina kävimme hakemassa ystävälleni muutaman sadan kilometrin päästä islanninlammaskoiran pennun eräästä kennelistä. Pikkuinen pallero sai nimekseen Hugo, ja on kyllä nimensä veroinen veijari.




Näitä kuvia katsellessa tulee väistämättä pentukuume itsekullekkin ;)

Vappuaattona oli aika ankea sää, ja ei oikein ollut fiilistä mihinkään. Istuimme iltaa ystävieni kanssa ja kävimme piipahtamassa yökerhossa, mutta lähdimme jo hyvissä ajoin kotiin nukkumaan. Vappu päivänä sentään oli hiukan kirkkaampi sää, kuitenkin tuulinen. Ranskanbulldoggini Danny sentään oli vapputunnelmissa 8)




Eräs päivä ostin kaupasta viinirypäleitä ja kun laitoin niitä tarjolle niin huomasin että terttu on sydämenmuotoinen! Oi näitä luonnon ihmeitä <3 Tää mun uus lookki on kyllä superkiva, vaik näytän aika erilaiselta niin koen tämän omakseni. Nyt täytyy lähteä laittautumaan ja mennä siistimään kirpparimyyntipaikkaani joka mulla on viel pystyssä keskiviikkoon saakka. Aurinkoista ja rentoa sunnuntaita!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

The last few days.

Heipä hei! Päivät ja viikot hujahtavat hurjaa vauhtia, etenkin kun on saanut nauttia kauniista kevätsäästä. Mulla on hauska viikonloppu takana, eilen vietimme iltaa kaveriporukalla lettukestien merkeissä. Tänään kävimme kipparikierroksella ystäväni kanssa, sunnuntai onkin sopiva päivä koluta kirppiksiä, ja turha reissu ei suinkaan ollut kun molemmille löytyi vaikka mitä mukavaa.


Värkkäsin perjantaina ensimmäistä kertaa kiharat uuteen tummaan tukkaani, ja näillä kiehuroilla on menty koko viikonloppu. Oon viihtynyt uudessa lookissani uskomattoman hyvin. Suorastaan rakastan näitä hiuksia!

Oon iloisesti yllättynyt kun uuden tukkavärin myötä monet vaatteet ja asusteet ovat aivan kuin uusia käytössä, ja näyttävät aivan eritavalla särmikkäälle kuin aiemmin. Kuten tämä yli kaksi vuotta sitten hankkimani Guessin laukku! Puoleentoista vuoteen en ollut käyttänyt sitä kertaakaan, ja olin jopa harkinnut sen myymistä kaverille. Kun nappasin sen kaapin perukoilta, se näytti aivan erilaiselle mun tummien kutrien kaverina!




Ranteessani on kiilunut koko viikonlopun mun lempparicombo; Donna Karanin kello ja Pandoran rannekoru. I love it <3 Tykkään aivan älyttömästi DKNY:n koruista ja kelloista. Donna Karanin kelloja mulla on peräti kolme ja kaulakoruja myöskin kolme. Ne ovat niin klassisen tyylikkäitä eikä niihin kyllästy ikinä.

Ystävälläni oli synttärit, ja muistin häntä pienellä lahjalla. Pakettien näpertäminen on niin mukavaa. Voisin hamstrata suuret määrät erilaisia papereita ja lahjanaruja.




Kirppikseltä löysin muutamia sisustusjuttuja, mutta ihmeellisin löytö oli lähes täysi Calvin Kleinin shock-tuoksu hintaan 8 €. En ole koskaan aiemmin ostanut yhtään tuoksua tai muuta kosmetiikkaa kirpparilta, mutta tämän tuoksun ollessa lähes käyttämätön uskaltauduin sen nappaamaan itselleni. Shock on mielestäni oikein sopiva työtuoksu, mieto ja raikas.

Olin pari viikkoa sitten Perfect Home-sisustuskutsuilla, joita veljeni vaimo emännöi. Hänen ystävänsä edustaa kyseisiä tuotteita. Rakastuin tuotteisiin aivan totaalisesti ja tilasin itselleni vaikka mitä kaunista kotiin. Tällä viikolla sain tilaukseni ja pakko esitellä teille tämä aivan ihastuttava muistitaulu! Myös Guessin laukun alta vilahtava Paris-tabletti on Perfect Homelta. Tykästyin niin suuresti tuotteisiin, että lupasin itsekkin emännöisä lähikuukausina kutsut, sillä oon myös aivan varma että ystäväni ihastuvat myös näihin!



Täytyy tähän loppuun vielä hehkuttaa muutama päivä sitten BodyShopista ostamiani tuotteita. Mulla on jo pidemmän aikaa ollut hakusessa uusi deodorantti, sillä vuosia käyttämäni lempparidödöni valmistus on lopetettu. Ylipäätänsä tuntuu hyvin vaikealta löytää tehokas deodorantti joka pitää hien loitolla, ei ärsytä ihoa ja tahraa vaatteita. Nyt sen vihdoin löysin! BodyShopin aloe anti-perspirantti on täysin hajuton dödö, joka tekee kainalot ihanan pehmeiksi ja kosteuttaa tehokkaasti kainaloiden ihoa. Ei ärsytä lainkaan ihoa edes sheivauksen jälkeen, ja kainalot ovat kuivina tunnin pumppitreenin jälkeenkin. Aivan loistava tuote! Toinen ostokseni Moringa showergel päätyi mukaani sen ihanaan tuoksuun lumouduttuani.

Tässä hiukan kuulumisiani tältä erää. Oon huomannut että lukijamäärät ovat päivä päivältä kasvaneet, ja se jos mikä tuo aivan uutta intoa postailuun. Rentoa sunnuntai-iltaa! :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Uus Tugee!

Meitsi päätti hiukan repäistä kevään kunniaksi, ja vaihtaa totaalisesti väriä. Mikäs se sellainen kampaaja muutenkaan on joka on itse jumahtanut johonkin tiettyyn tyylin? kyllähän minä asiakkaillekkin loihdin aina vaikka mitä uutta ja jännää. En olisi uskonut enää tällä iällä uskaltavani tehdä näin hurjaa muutosta, mut onneks toteutin salaisen haaveeni eikä kaduta tippaakaan!


Värinlevitys vaiheessa alkoi hiukan jännitää. Syynäsin ja mietin hyvin tarkkaan sitä oikeaa värivaihtoehtoa, oon hyvin tarkka että vivahteen on oltava just nappiin ja mun piirteisiin passaava.


...ja tadaa! Väristä tuli aivan täydellinen. Mulle pitää olla hyvin viileitä ja selkeitä sävyjä, mutta ihan musta olisi ollut liian kova. Kehittelin pääni menoksi aivan oman spesiaalin cocktailin; oikein tummaa grafiitin ruskeaa ja siihen pieni ripaus sekaan syvää luumunviolettia. Näin saatiin aikaan persoonallinen vivahde, jollaista ei ihan heti kadulla vastaan kävele ;) Ihana huomata miten tumma väri tuo silmät aivan uudella tavalla esiin. Olin ehtinyt kasvattaa otsikseni jo pois, mutta näin tumma väri näytti peruukkimaiselle ilman otsista. Siispä napsattiin kevyt rikottu otsis, joka tekee tästä lookista entistäkin säväyttävämmän. Tässä kuvassa mulla ei oo pidennyksiä, sillä uudet teoppipidennykseni eivät ehtineet tulla, onneksi ens viikolla ne päähäni saan.


Tässä kuvassa näkyy hyvin tämä jännä vivahde. Sain ystävältäni lainaan klipsipidennykset, niillä nyt muutama päivä pärjättävä ennen kuin saan kunnon tukan. Hetki menee kyllä totutellessa, mutta oon aivan innoissani uudesta lookistani. Mitäs te pidätte? ;)

tiistai 9. huhtikuuta 2013

The Platinum Blonde Life.

Olen aito blondi ja koko ikäni omannut vaalean kuontalon. Nykyään viihdyn luonnollisemmassa vaaleassa ja tällä hetkellä minulla on vain hiukan kirkastusraitoja. Moni kummasteli aikoinaan tukkani väriä, koska se oli super hyper yber vaalea. Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Kampaajana olen vuosien kokemusten myötä löytänyt parhaat konstit vaalean kuontalon ylläpitoon, sillä olen älyttömän kriittinen tukkani suhteen. Sen täytyy olla platinan vaaleaakin platinaisempi, ei tietoakaan pisulin väristä. Paljastan nyt kaikki salat kuinka se on mahdollista, jos siihen vaan rahkeet ja kärsivällisyys riittää. Tekstin lomassa pari vanhaa kuvaa platinablondi-ajastani.



Blondiudesta haaveilevien tärkein lähtökohta on se että sinulla täytyy olla luonnostaankin todella vaalea tukka, tummuusasteeltaan 9-10 tai vaaleampi, vain siten se pystyy vaalentumaan valkoiseksi. Myös punapigmentti vaikuttaa asiaan todella paljon, jos sitä on, erittäin todennäköistä ettet valitettavasti saa platinaista tukkaa. Toinen ja vielä suurempi kynnyskysymys on se, että sinulla on jo entuudestaan tummemmaksi värjätyt hiukset tai hyvin herkkä päänahka, silloin valkoisesta tukasta unelmointi kannattaa unohtaa.

Seuraavana vuoroon tuleekin unelman toteutus, joka kannattaa tehdä ehdottomasti kampaajalla. Kampaaja vaalentaa ja sävyttää sinun tukkasi yksilölliset tarpeet huomioon ottaen mahdollisimman hellävaraisesti, ja siten ettei hiusten kunto kärsi. Muutenkin en koskaan suosittele käyttämään kempparivärejä, sillä et voi koskaan tietää mitä päähäsi laitat. Etenkin vaalentamisessa tärkeintä on hellävaraisuus, ja kampaaja sekoittaa hiuksillesi sopivat coctailit.


Kun kutrit ovat vihdoinkin kauniin puhtaan vaaleat, se ei koskaan tarkoita sitä että ne myös pysyisivät sellaisina. Odota vaan hetkinen, pese ja pidä normaalisti, niin kas kummaa, ne ovat tunkkaisen ja mattaisen väriset, kaukana kauneusihanteista. Miksi ne sitten muuttavat väriään? Vaalennettu hius on aina todella huokoinen, ja se imee itseensä kaikki mahdolliset epäpuhtaudet vedestä ja ilmasta. Blondin kauhein painajainen olisi asua alueella, jonka vedessä on kuparia tms. rautaa. Blondin huokoinen tukka tuo myös tullessaan lisää hoitamista, sillä se on tavallista hauraampi, ja siten herkempi menemään huonoon kuntoon. Tärkeintä on siis oikeanlainen kotihoito, shampoot, hoidot yms. tuotteet jotka ovat tarkoitettu ylläpitämään hiustesi sävyä ja kuntoa. Kampaajasi osaa kyllä suositella sinulle liikkeensä sopivimmat tuotteet. Itse olen testannut kaikki mahdolliset vaaleille hiuksille tarkoitetut tuotteet, ja vihdoinkin vuosien käytön ja kokemusten myötä olen löytänyt ne ykköstuotteet, joilla tukkani pysyy sata varmasti kuosissaan.

Tässä ovat minun suosikki tuotteeni, joihin olen totaalisesti koukussa. En päivääkään pärjäsi ilman!

1. Silvershampoo (violetin värinen shampoo, joka taittaa pois ei toivottua keltaisuutta)
Se on jokaisen blondin tärkein tuote, jota ilman et tule pärjäämään. Mitä tummemman violettia se on, sen tehokkaampaa se on. Ylivoimaisesti paras käyttämistäni on Keunen silvershampoo, se pitää värin satavarmasti kuosissaan. Se on vaan erittäin tujakkaa, joten kannattaa aluksi sekoittaa tavallisen shampoon joukkoon. Muita erinomaiseksi toteamiani silvershampoita ovat mm. Joicon color endure violet shampoo ja Matrixin essentials silvershampoo. Silvershampoolla kannattaa pestä 1-2 kertaa viikossa, ja sen kannattaa antaa vaikuttaa päässä muutama minuutti vaahdottamisen jälkeen, jotta pigmentit ehtivät imeytyä.

2. Syväpuhdistava shampoo ( poistaa hiuksista veden, ilmansaasteiden ja muotoilutuotteiden aiheuttamat värjäytymät ja kerrostumat) Syväpuhdistavan säännöllinen käyttö on ehdottoman tärkeää. Sillä kannattaa pestä noin kerran viikossa, ja silvershampoota edeltävä pesu kannattaa suorittaa sillä. Näin myös silvershampoo toimii entistä paremmin. Kaikki kampaamoista löytyvät syväpuhdistavat shampoot ovat asiansa ajavia, mainittakoon suositeltaviksi mm. Schwarzkopfin bonacure deep cleansing shampoo.

3. Silverhoitoaineet (violetteja hoitoaineita, jotka hoitavat ja taittavat samalla ei toivottua keltaisuutta, sekä sävyttävät hiuksiisi kauniin viileän vivahteen)
Silvershampoon kanssa yhdessä käytettävät hoidot tehostavat silvershampoon tuomaa vivahdetta, ja antavat juuri oikeanlaista hoitoa vaalennetuille hiuksille. Parhaita tuotteita ovat mielestäni Keunen color extension silver conditioner (on sen verran tujakkaa, että voi lisätä tavallisen hoitoaineen joukkoon), tehohoidoiksi suosittelen ehdottomasti Crestolin lämpöhoidoista sävyä helmen vaalea. Silvertuotteita kannattaa käyttää silloin kun sinulla ei ole kovaa kiirettä, sillä etenkin hoitojen kannattaa antaa vaikuttaa pidemmän aikaa.

4. Muut shampoot ja hoidot (korjaavia, kosteuttavia ja rakennepaikkaavia tuotteita)
Hyvä hoito ja laadukkaat tuotteet ovat kaiken a ja o. Omia suosikkejani kunnon ylläpitoon ovat esim. Tigin dumb blonde-sarja, Shwarzkopfin bonacuren repair- sarja, siitä etenkin ehdottomasti jätettävä latvahoito. Vaaleatukkaisten on tärkeä muistaa kaksoishoito, eli aina sekä pesussa hoitoaine että pesun jälkeen jätettävähoito.

5. Muotoilutuotteet
Vaaleille hiuksille on olemassa myös omia muotoilutuotteita, mutta niiden löytäminen on vaikeaa. Itse löysin muutama vuosi sitten Keunelta aivan loistavan silvermuotovaahdon, jonka suurkuluttaja olen siitä lähtien ollut.








Ja lopuksi vielä supertärkeä muistutus! Muista käydä vaalennuttamassa tyvikasvusi aina kuukauden-kahden välein, sillä se ei vaalene hyvin jos kasvaa vähänkin liian pitkäksi. Päänahan lämpö nimittäin on tärkeä tekijä, joka tehostaa tyven vaalentumista. Jos tyvikasvu on liian pitkä, hiuspohjan oma lämpö ei pääse vaikuttamaan.

Ehkä valaisin nyt tiedoillani jotakuta, mutta jos jotain haluat tietää lisää, niin minulta saa aina kysyä! ;)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Keväinen sunnuntai.

Heippa kaikille! Tänään on ollut taas kerran aivan upea keväinen sää. Päivä on mennyt hyvin rentoillen, nukuin pitkään, kävin kyläilemässä pikkuveljeni luona ja illan vietin ystävän luona vaihtaessa kuulumisia teekupposen äärellä.

Pikkuveljeni partsilla oli jo hyvin lämmintä, joten pyysin häntä nappaamaan kuvan päivän lookistani. Päälleni valikoitui tänään hyvin musta-harmaa linjastoa. Päälläni tammikuussa JC:n alesta löytämäni neuletakki, sen alla ikivanha Guessin rento t-paita, joka on kovasta käytöstä huolimatta säilynyt hyvänä. Jalassa mulla bikbokin housut, kevyttä stretchiä ja niin mahottoman mukavat päällä. Asuun sopivat passelisti Dinskosta ostetut harmaat klassiset nilkkurit. Kiiltonahkainen laukku myös ikivanhaa Guessia, jonka kaivoin taannoin kaapin perukoilta pitkästä aikaa käyttöön, ja oon ihastunut siihen uudelleen.


Esittelen nyt myös teille vasta lanseeratun hiusseerumin, jonka sain Lorealilta ihan omaan päähän testittäväksi.
Viime kuukausina on hehkutettu kovasti hiusöljyjä, jotka itsekkin havainnut hyviksi etenkin pidennyshiuksilleni sekä kihara- ja karkea hiuksisillle asiakkailleni. Tämä taas on hiukan erilainen tuote öljyihin nähden, sillä kyseessä on täysin rasvaton hiusseerumi. Kaikki hiusöljyn rasvaisuutta pelkäävät, tässä teille just sopiva tuote!


Loreal Techni art Nude touch lupaa kiinnittää kampauksen ilman tuotteen tuntua hiuksissa, jättäen hiukset luonnollisiksi. Rasvaton seerumi tekee hiuksista paksuuntuneen tuntuiset, ja antaa hiuksille kiiltoa ja hallittavuutta.

Testasin tuotetta ensimmäistä kertaa tänä aamuna pestyäni hiukset. Levitin seerumia pyyhekuivattuihin hiuksiin kautaaltaan muutaman painalluksen verran. Seerumi tuntui hiukan geelimäiseltä ja siinä on kiva raikas tuoksu. Tätä tuotetta en arastellut laittaa hiuksiini, sillä se tuntui niin kevyeltä ettei pelkoa siitä että tekisi rasvaiseksi tai lätistäisi. Hiukset tuntuivat kosteana hyvin sileiltä. Föönasin ja kampauksesta tuli hyvin luonnollinen ja oikeesti tuntui kuin niissä ei olisi mitään aineita, kuitenkin sai aikaan hyvin hallittavan ja kuohkean tuntuiset hiukset. Täytyy sanoa että tämä tuote yllätti hyvin positiivisesti, sillä itse kampaajana olen hyvin kriittinen ja tarkka tuotteiden suhteen. Tykästyin niin kovasti että tämä tuote pääsee mun lempparituotteiden arsenaaliin, ja tulen varmasti käyttämään ja suosittelemaan paljon asiakkailleni. Tämä seerumi junailee hyvin pitkälle tämän hetken luonnollista trendiä. Suosittelen erityisesti kaikille jotka arastelevat muotoilutuotteiden käyttöä sekä hentohiuksisille joille hiusöljyt ovat liian raskaita. Tämä Techni artin alla oleva uusi Nude Touch-tuotelinja sisältää lisäksi vielä märkälakan sekä tuotteen kiharille hiuksille, niitä en ole vielä testimään mutta lupaan tehdä niistäkin analyysia kun kyseiset putelit käsiini saan.

Reipasta alkavaa viikkoa kaikille!


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Happy Easter!


Oikein ihanaa ja iloista pääsiäistä kaikille! On se niin mukavaa kun saa muutaman päivän hengähtää ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Loihdin aivan taivaallista mangojuustokakkua, jonka päälle nakkasin koristeeksi muutamat varsin hauskat tipuset. Mun pääsiäiseen kuuluu aina hyvä ruoka sekä herkut.


Suklaamunia ei tullut ostettua, mutta ostin varmaan kilon noita pieniä nougattäytteisiä munia. Mulla on joku hassu tapa pukeutua aina kunkin juhlan teemaan sopivaan sävyyn. Siispä päälläni on koko pääsiäsen ajan varmaan sitruunankeltaista, mut se jos mikä on ihanan raikas ja keväinen väri! Liityin muutama päivä sitten blogilistaan, ja oon huomannut että kävijämäärät on sen myötä lisääntynyt huimasti. Lämpimästi tervetuloa  kaikki uudet lukijat!:)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Relax @ Spa.

Heissan! Viikonloppu vierähti parhaimpien ystävieni kanssa kylpylöissä rentoutuessa. Ajelimme lauantai aamusta Imatralle, puolen päivän jälkeen olimme perillä ja kävimme tsekkaamassa keskustan kauppatarjontaa sekä syömässä Martinassa. Etenkin näin talvi-aikana emme saaneet kovin viihtyisää kuvaa Imatrasta, tietysti varmaan kesäaikana näyttää kummasti viihtyisämmältä kun Imatran koski virtaa aivan keskustan liepeillä. Imatralla oli hyvin pienoisesti shoppailutarjontaa, mutta yhden mahtavan liikkeen löysimme. KoskiFashion putiikkissa oli kattavat valikoimat mm. Guessia, Tommy Hilfigeria ja Calvin Kleinia. Itse tein pari mahtavaa löytöä, sain TH:n ja Lacosten huivit -70% alella!


Olimme varanneet hotelliyön Imatran valtionhotellista, eli linnahotellista. Hotelli oli aivan kuin oikea linna, todella näyttävä kaikin puolin, ja ehdottomasti suosittelen kaikille jotka joskus meinaavat Imatralla yöpyä. Hotellin vieressä oli Rantasipin hemmottelukylpylä, joka paljastui hyvin pieneksi ja oli siten meille hiukan pettymys. Plussaa oli sentään kattava saunatarjonta; laventeli-, itämaalainen-, infrapuna- sekä höyrysauna joissa saunoimme urakalla. Sen sijaan muuten kylpylässä oli vain vaivaiset 2 poreallasta sekä pieni uima-allas. Ihanaa oli se että allasbaarin drinksuja sai nauttia porealtaassa. Kylpylän jälkeen rentouduimme viihtyisässä hotellihuoneessamme, ja illalla piipahdimme hiukan tsekkaamassa yöelämää. Hyvin hiljaiselta vaikutti ja menoa ei oikein ollut missään. Lopulta päädyimme käymään yksillä jossain Irkku sportti-baarissa, ja menon ollessa kuivaa päätimme lähteä nukkumaan.


Koska hemmottelukylpylä oli meille pienoinen pettymys, päätimme suunnata sunnuntaina aamiaisen jälkeen vielä Imatran "taikametsä" kylpylään, joka on se iso vanha kylpylä. Kun saavuimme sinne odotukset eivät tämänkään suhteen olleet kovin hääppöiset. Koko rakennus, respa ja pukkari olivat suoraan 70-luvulta, hyvin kämyisiä siis. Itse kylpyläkin vaikutti jokseenkin "epäsiistiltä", mutta muuten siellä sentään oli mm. aivan ihana kuumavesi-allas sekä ulkoallas. Harmitti kyllä kovasti kun kuulin jälkikäteen vanhemmiltani että Imatran ja Lappeenrannan välissä olisi ollut aivan uusi ja upea holiday clubin kylpylä, sinnehän meidän olis täytynyt mennä! No mutta ensi kerralla sinne sitten, ja vaikka nuo kylpylät olivat pienoinen pettymys, niin väliäkös sillä kun muuten reissu oli kuitenkin mukava.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kuulumisia.

Heipparallaa! Tässä välissä oon ehtinyt käväisemään muutaman päivän visiitillä Helsingissä, tekemään paljon töitä ja treenaamaan. Voi että aika menee siivillä, ja kevät etenee hurjaa vauhtia. Tällä viikolla pistin myös kirppispaikan pystyyn, toivotaan vaan nyt hyviä myyntejä. Niin paljon taas vaatetta kertynyt kaapit täyteen, ja muutenkin olen ajatellut inventoida kaiken turhan pois ja minimoida vaatevarastoni pieneksi ja käytännölliseksi.


En ole shoppaillut aikoihin juuri mitään, mutta kerrankin kun jotain ostan niin sen täytyy olla supermieleistä. Hankin nimittäin erään vuosia haaveilemani huivin. LV Monogram shawl scarf ja tämä beige väri on aivan täydellinen!


Naistenpäivänä jaoin facebookissa tällaisen oikein nasevan kortin. Tätini oli saanut kyseisen kortin ystävältään, ja pakko oli itsellekkin kopsata.


Helsingissä ollessani yövyin ystäväni luona jolla on kaksi aivan ihanaa kisulia. Tyrni-neiti olisi halunnut väkisin tunkeutua minun Long Champiin!






Sain myös uuden Burberryn kokoelmaani sattuman kautta. Tilasimme muutama viikko sitten pikkuveljelleni mustan burberryn, mutta paketin saavuttua sieltä löytyikin vaalean beige. Sanoin että voin ostaa häneltä tuon huivin pois, sillä minulla ei vielä tuon väristä ollut. Siihen pikku-veljeni; "etkä osta, sulla on ens maanantaina synttärit niin saat sen lahjaksi"! Voi kuinka ihanaa, harvalla on tällaista pikku-veljeä. Tämä onkin jo peräti viides omistamani Burberryn huivi, mutta voin sanoa että kaikki ovat kovassa päivittäisessä käytössä.


Ranskanbulldoggini Danny osaa ottaa aina rennosti. Kunpa itsekkin osaisi chillata samalla tavalla! Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa viikonlopun viettoa, Have fun!